mystinen käärmeenpurema ja kiireisiä vapaapäiviä

Nyt on ollut niin paljon muuta touhua, että ei oo kerennyt edes mitään kirjotella. Oon tehnyt kaikkina mahdollisina vapaa-aikoina kuvakirjaa häistä ja nyt se on valmis! Vihdoin aikaa tehdä muutakin. Oon niin pikkutarkka tommosten teossa, että en halua hoppuilla ja kaikki pitää olla tiptop!

Viime päivinä olemme:
- keränneet mustikoita vähän lisää
- miehet (J ja minun isukki) kävi kalalla ja toi saaliinaan pari kuhaa
- nukuttu pitkään loman kunniaksi
- käyty kesäteatterissa
- vaihdettu olohuoneessa järjestystä, jonka seurauksena meidän pupulapset sai oman yksiön vaatehuoneesta
- rantasaunottu ja uitu
- sukuloitu urakalla ja syöty ihan liikaa!

Nam karviaisia ja viinimarjoja! :)

Ainiin, mustikkametsässä mua oletettavasti puras käärme takapuolesta!! Siellä pusikossa kyykin ja yhtäkkiä joku nipisti ja nousin salamana ylös. Katoin taakseni, mutta en nähnyt kuin kävyn ja ajattelin, että kai mä sen päälle istuin ja se oli terävä... Mutta kun sellanen kihelmöivä kipu vaan jatku ja jatku jonkun aikaa, niin mummon kanssa ajateltiin että olisko sitten joku ampiainen pistänyt. Hieroin kankkuani jonkun aikaa, kunnes helpotti. Muita oireita ei tullut, niin jatkettiin marjastamista. Sitten mummolassa katottiin sitä kohtaa, mihinkä mua pisti, niin siellä olikin kaksi pistojälkeä vierekkäin, aivan kuten kyyn puremasta jää! Hui...

On se ihmismieli jännä, että heti kun luet jotain oireita netistä, niin alkaa tuntumaan siltä, että ne kaikki olis itellään.. Vähän huimaa ja janottaa ja näkö sumenee... Vaikka ei tosiasiassa olis mitään. No selvisin säikähdyksellä ja oletan, että se oikeasti oli käärme, kun tuskin mistään muusta jää noin selviä jälkiä. Onneksi puri sieltä, missä on kaikkein eniten rasvaa :D

Nyt tosiaan kesälomailen vielä yli viikon ja parin päivän päästä lähdetään Lappiin. Se on parasta. 

-S

karmiva Pönttövuori

Joku päivä tässä käytiin kävelemässä Pönttövuoren tunneli läpi. Pönttövuoren tunneli sijaitsee Jyväskylä-Pieksämäki-junaradan välillä, tosin tämä vanha tunneli on poissa käytöstä ja vieressä menee uusi.

Omalla tavallaan ihan hieno kokemus, yli kymmenen vuotta käyttämättömänä ollut tunnelihan voi pitää sisällään mitä vaan (onneksi kuitenkin siellä oli vaan jotain tölkkejä, piikkilankaa ja auton romu).

Mutta toisaalta ihan kamalaa, yks elämäni ahdistavimmista kokemuksista, koska siinä yhdisty kaks asiaa mitä kammoan: pimeä ja ahtaat paikat. Tunneli on yli kilometrin pitkä ja koko sen ajan toistin mielessäni, että kun pääsen täältä pois niin en enää ikinä tule takasin!

J oli ihan kylmän rauhallinen koko tunnelin kävelemisen ajan. Rauhotteli lähinnä minua ja katteli mielenkiinnolla kaikkea mitä sieltä löyty. Aina välillä minäkin unohdin sen kauheuden, mutta heti joku omituinen ääni sai taas mielikuvituksen laukkaamaan ja odotin, että millon jostain hyppää joku meidän kimppuun... :D

Loppupäässä oli kamalasti jäätä ja silloin viimestään unohdin kauhean ahdistavan kokemuksen, kun yritin vain pysyä pystyssä tennareillani ja varjella kameraani.




Mutta niin se vaan koitti tunnelin toinenkin pää, vaikka jossain vaiheessa tuntui ikuisuudelta! Mikä voittajafiilis siinä vaiheessa olikaan, kun sieltä selvis pois!

Paitsi ei se siihen päättynyt. Meidän auto oli just siellä päässä mistä lähdettiin ja oltiin yli kilometri tultu toiseen suuntaan, niin ei ollut muuta keinoa kuin kävellä SAMA tunneli takaisin.... Tosin ensin arvoin mielessäni ainakin 20min, että lähenkö takasin vai kävelenkö jotain hiekkatietä pitkin, mikä sieltä tunnelista vei pois päin. J yritti takoa järkeä mun päähän, että jos kävelen sieltä hiekkatietä pitkin, niin oon kohta iltalehden lööpeissä, kun katoan metsään. Itsepäisenä itkin ja olin varma, että mä löydän sinne minne haluankin, mutta sit jotenkin kuitenkin mietin järjellä, että pääsen paljon nopeammin kotiin jos kävelen sen tunnelin takasin sinne mistä lähdettiin. Tunneli takasin päin hujahti vaan, kun en katsonut eteenpäin enkä antanut mielikuvitukselle valtaa. Mutta siitä oon varma, että enää ikinä en sinne mene! Kyllä se sen verran ahdisti.

Sellainen kokemus, tulipahan käytyä. Parin päivän päästä tiedossa häät, josko se ois vähän mukavampi reissu!

marjametsässä kömpimistä ja yöllisiä kalareissuja

Otsikosta voi päätellä meidän viime päivien touhuilua. Ja näistä kuvista:

Kirjoitan siis naisnäkökulmasta tätä blogia. Kalastuksesta puheenollen, oon aina tykännyt mato-onkimisesta, mutta kyllästyn tosi nopeesti siihen odotteluun. Sen takia en yleensä lähde kalareissuille mukaan. Paitsi jos aurinko paistaa ja mittari näyttää +30, koska silloin mulla voi olla jopa pieni mahdollisuus saada väriä pintaan. Nyt kuitenkin tiistaina mummo soitteli ja pyyti, että lähdetään yökalalle! (Mummo onkin kunnon kalaNAINEN, käy talvellakin läpi kaikki paikallisten pilkkikisat). Ja meillähän tunnetusti J on sellanen kalamies, että se oli heti mukana, kun mummo ehdotteli tuommosta. Päädyin minäkin sitten mukaan, kun vähän erilainen kalareissu oli tiedossa.

Meillä on sellanen pieni tasaperäpaatti, jossa on moottori. Mummo oli ekaa kertaa kyydissä ja minä olin paattimme kapteeni/perämies. Mummoo pelotti kauheesti, se jo manas että pitipä lähteä ja että en minä vielä tänään halua kuolla! Pelotus ei kuitenkaan johtunut siitä, että olisin kauhean huono kuski, vaan siitä, että tuuli ihan kivasti ja tottakai se keikuttaa tollasta pientä paattia tuolla avoselällä... Ehjänä kummiskin päästiin perille ja saaliiksi saimme kaksi kuhaa. Ihan hienoahan se oli olla kesäyönä järvellä, pitäähän sitä nauttia kesäöistä aina kun on mahdollisuus.

Tosiaan takaisin rantaan päästyämme kello oli jo puoli kaksi yöllä ja voi hyvänen aika kuinka mua väsytti, kun olin aiempana aamuna herännyt kuuden jälkeen töihin. Kyllä uni maistui, kun kotiin pääsi.

Seuraavana päivänä oli tiedossa marjastusreissu. Käytiin keräämässä jo entuudestaakin täyteen pakkaseen lisää marjoja! Täytyy hyödyntää tilaisuus, kun joku tietää hyvän marjapaikan. Ja meillä kyllä menee marjoja aika paljon. Saatiin me ehkä joku seittämän litraa kaiken kaikkiaan ja just saatiin ne pakastimeen ängettyä! Marjastus on kivaa, mutta vihaan ylikaiken niitä paarmoja ja itikoita, mitä tuollakin sattu olemaan ihan älyttömästi. Mutta ehkäpä se kaikki uurastus oli tosiaankin sen vaivan arvosta ja saapahan tulevana talvena nauttia siitä, että on marjoja pakkasessa jos johonkin tarttee :)

Nyt kuitenkin tää kirjottelija käy unten maille, koska aamulla pirisee kello töihin lähdön kunniaksi!

-S

alkuhöpinät

Tää blogi on ollut täällä muhimassa jo lähes puolitoista vuotta ja silloin kirjoittelu sitten jäi. Tänään muistin tän ja nyt päätin, että tästä se lähtee. Alunperin tän idea tuli siitä, kun J:n kanssa mietittiin, että olis mukava kirjotella meidän retkistä blogia, lähinnä omaksi muistoksi. No luultavasti minä tätä tulen kirjoittamaan, mutta ei se haittaa.

Harmittaa, kun monta kivaa retkeä on tässä vuoden aikana ollut eikä yhdestäkään tullu kirjotettua tai laitettua kuvia.. Enää ei viitsi.

Tänään vapaapäivän kunniaksi käytiin retkeilemässä kansallispuistossa. Ainakin saatiin raitista ilmaa monen tunnin ajan ja sääkin suosi meitä. Lämpötila noin +20, pilvistä ja kosteaa eli tosi hyvä metsäretkeilykeli!